Miksi tämä yhdistelmä?

Kasvattajana minusta on tärkeää, että jokaiselle pentueelle on perusteet, Miksi nämä kaksi koiraa on päätetty yhdistää? Koirankasvatuksessa on vaikea saada aikaan täydellistä, mutta voihan sitä toki yrittää, todennäköisesti todellisuus iskee kuitenkin aika pian; kun kyseessä on elävät eläimet ei täydellistä ole olemassa. Toki jokaiselle meille tulee ehkä joskus elämässä vastaan se täydellinen koira, mutta onko se täydellinen jonkun toisen mielestä? Todennäköisesti ei. Jokaisella kasvattajalla pitäisi olla kuitenkin oma visionsa siitä, mitä kasvatustyössään haluaa saada aikaan, mitä pitää tärkeänä, millaisia koiria haluaa kasvattaa. Ei niinkään yrittää kasvattaa jokaiselle sopivaa koiraa koska sellaista ei ole eikä tule olemaan.

Kuten kennelimme lyhyessä esittelyssä jo mainitaan "Tavoitteenamme on kasvattaa pienimuotoisesti alkuperäiseen käyttötarkoitukseen sopivia, ulkonäöltään rodunomaisia koiria, terveyttä unohtamatta". Alkuperäinen käyttötarkoitus ei suotta ole lauseessa ensimmäisenä sillä se on perustana kaikkien rotujemme kasvatuksessa, niin myös tämän paimensukuisen linjan kasvatuksessa, vaikka porotyössä olevia koira onkin paimensukuisista nykyisin vain ripaus. Vaikka paimensukuisista on tullut pääosin seurakoiria joiden kanssa harrastellaan mitä milloinkin, löytyy näistä vielä ominaisuuksia ihan siihen alkuperäiseen työhön poropaimeneksikin. Näitä ominaisuuksia haluan säilyttää. Suurin syy sille, että päätin lopulta käyttää Wilmaa jalostukseen sen korkeahkoista riskeistä huolimatta, on sen luontaiset ominaisuudet paimennuksessa. Wilmaa ei ole koskaan varsinaisesti opetettu paimentamaan, se on nähnyt lampaita joitain kertoja, samoin poroja, mutta sen mitä olen koiran nähnyt näiden paimennettavien eläinten kanssa, en voi olla ihmettelemättä sen luontaista laumanlukutaitoa ja taipumusta lähteä keräämään ja hallitsemaan laumaa. Ja onhan se testattu ihan virallisestikin lampailla ja poroilla. Myös sen luontainen halu olla ja tehdä ihmisen kanssa on selkeä. Jos jotain paimennusta ajatellen haluaisin siitä parantaa, on turhan kimakka haukkuääni.

Wilmalle halusin tietenkin uroksen jolla on tai jonka suvussa on paimennustaipumusta. Minua on kiinnostanut linjaaminen kantakoira Tjuorriin jo pidemmän aikaa, mutta yleensä vastaan tuli terveysriskejä, varsinkin lonkkien osalta. Päädyin kuitenkin lopulta Mustan sisarussarjaan sillä itselläni on Mustan siskonpoika Peto, jolla tiedän olevan hyvät paimennustaipumukset. Mustan emä Sydäntalven Fanfaari oli työkoira (samoin kuin isänsä Pilvipolun Riite) ja pärjäsi hyvin myös poropaimennuskilpailuissa. Isä Iki-Wanhan Samur-Tietäjä on suorittanut poropaimennustestin hyväksytysti ja isän isä on myös poropaimennuskilpailuissa hyvin pärjännyt uros Kukkipuun Tshokka. Musta itse on porotilalla työkoirana ja osallistuu syksyisin erotuksiin. Mustallakin kuitenkin lonkkatulos on C/C joka mietitytti minua kovasti. Molempien, Wilman ja Mustan sisaruksissa lonkkatulosta on laidasta laitaan, mutta koska Wilman lonkat kuitenkin ovat A/B ja yhdistelmän indeksi on yli 100, päätin uskaltaa kokeilla. Ja onhan Musta pärjännyt lonkillaan hyvin töissä ja polvet sillä ovat edelleen priimaa.

Ulkonäön suhteen tavoitteemme on aika väljä. Pyrimme kasvatustyössä siihen, että pennut on tunnistettavissa rotuisikseen, mutta näyttelytähtiin emme pyri. Tärkeämpänä pidän sopusuhtaista rakennetta ja ulkomuotoa joka palvelee rodun alkuperäistä käyttöä. Paimensukuisissa pidän tärkeänä sitä, että koira on säänkestävä ja liikkuu mielellään ravaamalla. Linjassa on usein niukempiturkkisia koiria kuin ns. valtalinjan koirissa ja rakenne on hieman kevyempi sekä ryhti matalampi, paimenkoiramaisempi. Itse haen ulkomuodollisesti mielellään ravaajatyypin koiraa, mutta ulkomuodon pitäminen monimuotoisena ei ole pahasta, monimuotoisiahan nämä lapin poropaimenet ovat aikoinaan olleet. Ulkomuodon ja rakenteen suhteen toivon Wilman ja Mustan tasapainottavan toisiaan. Siinä missä Wilma on varsinkin raajaluustoltaan ja päältään kevyehkö, on Musta normaalia paimensukuista urosta hieman vankempi. Wilma taas on rungoltaan pitkähkö ja hyvin kulmautunut, Musta taas on lyhyehkö ja varsinkin takapään kulmaukset saisivat olla paremmat. Molemmilla hieman miinuksena on paimensukuisissa valitettavan usein nähtävä kapeahko takapää ja lievä pihtikinttuisuus. Wilman välimuotoinen lanne-ristinikama on toki myös kyseenalainen asia jalostuksen kannalta. Puntaroin pitkään asiaa ja kyselin asiasta lonkkakuvat lausuneelta eläinlääkäriltä. Hänen mielestään ei ole este jalostukselle kun uroksella ei samaa rakennepoikkeamaa ole. Toki riski on, että jollekin pennuista tämä periytyy, kaikki rakennehan on periytyvää, mutta koska Wilma ei tule tekemään kuin tämä yhden pentueen eikä näillä näkymin kumpikaan sen siskoista ole lisääntymässä niin totesin uskaltavani ottaa riskin isälinjan säilymisen vuoksi.

Tästä pääsemmekin kohtaan "terveyttä unohtamatta". Terveys on ehkä puhuttavin ja haastavin asia rotukoirien jalostuksessa. Jokainen varmasti haluaisi jalostaa vain terveitä koiria, mutta ottaen huomioon kuinka pienistä populaatioista rodut ovat alkaneet (tai vaikkapa tämä paimensukuinen linja) niin ajan myötä kaikki koirat rodussa ovat sukua keskenään. Se taas tarkoittaa sitä, että pikkuhiljaa sairausgeenit rodussa kertautuvat, sairaudet lisääntyvät ja varsinkin autoimmuunisairaudet alkavat yleistyä. Helpolta ratkaisulta kuulostaisi jättää kaikki sairaat, sairaiden jälkeläiset ja lähisukulaiset pois jalostuksesta, mutta koska sairauksista suuressa osassa periytymistapa on mysteeri, ei sairaan koiran ympäriltä ole vara alkaa jättämään pois kovin suurta määrää koiria. Jos näin tehdään, pienenee jalostukseen käytettävien koirien määrä entisestään. Paimensukuisia pidetään yleisesti aika terveinä ja alkuperäisinä ja eihän se ihan hölynpölyä ole. Siinä missä joistain roduista on vaikea löytää C-lonkkaisia parempia jalostukseen, polvia joudutaan operoimaan lähes rutiinitoimenpiteinä, silmät ovat tippua päästä tai aivot eivät mahdu kunnolla kallon sisään niin kyllä, ovathan nämä terveitä, mutta myös paimensukuisilla on perinnölliset sairautensa. Onneksi suurin osa on sellaisia, että koira voi sairaudesta huolimatta elää hyvän elämän, jopa ilman omistajan kukkarolle kovasti käyviä hoitoja. En ala tässä kertomaan yleisimmistä perinnöllisistä sairauksista tarkemmin, koska ne voi helposti lukea Paimensukuisen lapinkoiran seuran sivuilta täältä, mutta kerron mitä riskejä tässä kyseisessä yhdistelmässä on otettu huomioon.

Wilman puolelta tulevat oikeastaan suurimmat tiedossa olevat riskit sairauksien osalta. Wilman emän siskolla on todettu perinnöllinen kaihi jo alle parivuotiaana. Kaihimuutokset ovat kuitenkin edelleen lieviä eivätkä haittaa koiran elämää. Itselläni on kokemusta saman tyypin kaihista, omalta koiraltani Hukalta todettiin kaihi suurin piirtein samassa iässä ja koira on pystynyt elämään aivan normaalia elämää. Wilman emä on todettu silmiltään terveeksi viimeksi maaliskuussa 2014. Wilman isällä todettiin kuitenkin perinnöllinen kaihi vähän pentujen luovutuksen jälkeen 8,5-vuoden iässä. Tämä nosti tietenkin pentujen kaihiriskiä huomattavasti, joskin Wilman isänkin kaihimuutokset ovat hyvin lieviä. Wilman sisaruksista 4/6 on silmätarkastettu kertaalleen ja kaikki tähän mennessä terveitä. Mustan pentueesta 6/7 on tutkittu vähintään 4-5-vuoden iässä ja kaikki tähän mennessä terveitä. Mustan puolella kaihiriski ei ole kovinkaan suuri. Mustan emällä on yksi kaihijälkeläinen, mutta muita ei ole suvussa ihan lähellä tiedossa. Lonkkien osalta molemmin puolin on vaihtelua, kuten jo aiemmin mainitsin. Mustan takana suoraan taaksepäin on pari polvea A-lonkkaisia, mutta Mustan pentueessa on lonkkia A:sta C:hen. Wilman takana sen emällä on C-lonkat ja isän emällä samoin, muuten suoraan taaksepäin pääasiassa A:ta. Wilman sisäruksissa lonkat vaihtelee A:sta D:hen. Wilma&Musta yhdistelmän lonkkaindeksi on kuitenkin 105 joten rodun keskiarvon yläpuolella mennään. Molempien polvet on tutkittu terveeksi, Mustan ensimmäisen kerran vasta nyt yli 7-vuotiaana ja priimaa ovat. Wilman kyynärät on kuvattu terveeksi, Mustan kyynäriä ei ole kuvattu eikä valitettavasti sen vanhempienkaan kyynäriä, mutta Mustan sisaruksista kaikki kyynärkuvatut ovat terveitä. Wilman molemmilla vanhemmilla on terveet kyynärät, samoin Wilman kaikilla sisäruksilla.

Autoimmuunisairauksien osalta suurin riski tulee Wilman puolelta kilpirauhasen vajaatoimintaan. Wilman lähisuvussa on lievää kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavia koiria, vanhemmat ovat kuitenkin siltä osin terveitä. Wilman kilpirauhasarvot on tutkittu ja ne olivat ok, lisäksi on otettu TGA-testi (kilpirauhasvasta-aineet) tuloksella negatiivinen, joten Wilmalla ei itsellään pitäisi olla riskiä sairastua kilpirauhasen vajaatoimintaan. Mustan puolella kilpirauhasen vajaatoimintaa ei ole lähisuvussa minulla tiedossa. Mustan suvussa esiintyy jonkin verran allergiaan viittaavaa oireilua, korvatulehduksia jne. Mustalla itselläänkin vehnäpitoinen ruoka on aiheuttanut korviin töhnää ja tulehdusta, mutta vehnättömällä ruualla tilanne on korjaantunut eikä koira muuten ole oireillut. Sisarukset on tietoni mukaan terveitä. Wilman lähisuvussa ei iho-ongelmia tai muita allergiaan viittaavia oireiluita ole ollut ja Wilman iho, korvat ja tassut ovat koko ajan olleet siistit. Molempien suvuissa on satunnaisia tapauksia harvinaisempia perinnöllisiä silmäsairauksia (esim. RD), joskin ei suoraan takana sairaita koiria ja kauempana suvussa joitain epilepsiaa periyttäneitä koiria tai epikoiran sisaruksia. Mustaa ei ole geenitestattu prcd-PRA:n tai Pompentaudin osalta, mutta koska Wilma on polveutumisen perusteella molempien suhteen terve (vanhemmat geenitestattu terveeksi) niin pennut voivat olla pahimmillaankin vain kantajia. 

Yhdistelmää suunnitellessani olen siis pyrkinyt kartoittamaan sairausriskit ja välttämään samojen riskien kertaamista molemmin puolin, sen tiedon valossa mitä olen saanut selville. Lonkkien osalta jouduin tekemään kompromissin mutta tiedostan sen, että tulevat pennut voivat periä myös huonompaa lonkkaa ja haluan että pennunottajat ovat myös riskistä tietoisia.

Tämän pentueen ajatus ei ole teettää kenelle vain sopivia seurakoirasessejä jotka ovat täydellisiä kaikin puolin. Ei sillä, etteikö pennuista voisi tullakin sellaisia, mutta se ei ole ollut vastaus kysymykseeni "Miksi tämä yhdistelmä?". Siksi toivon, että ennen kuin kyselet pentua, luet tämän tekstin ajatuksella läpi.

Jos kuitenkin olet kiinnostunut pentueesta vielä tämän tekstin luettuasi, niin ota ihmeessä yhteyttä :)