sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Petran ensimmäinen näyttelykäynti

Ja hyvin meni. Ahmarakan Petra siis tänään Kajaanissa JUN ERI1 PN1 SA ROP SERT. Petra käyttäytyikin varsin kivasti vaikka pallohalli oli sen mielestä aluksi todella outo paikka. Alla arvostelu:

Kajaani rn 30.3.2014 tuomarina Jari Fors
Keskikokoinen. Mittasuhteiltaan oikea. Kaunispäinen nuori narttu. Hyvä kaula ja selkä. Hieman luisu lantio. Hyvät raajat ja käpälät. Hyvä karva. Musta ruskeilla juovilla. Kevyt liike. Luonne oikea. 


Riki oli myös käynyt eilen pyörähtämässä kehässä Kajaanissa. Kolmas serti jäi taas vähästä kiinni, tuloksena KÄY ERI3 PU3 SA

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Ultra

Tänään ultrassa vahvistui, että pentuja on tulossa. Tarkemmin ei määrää alettu tarkastelemaan, mutta useampia kuitenkin oli havaittavissa. Samalla reissulla Noralle tehtiin vähän tarkempi syynäys vakuutusten muutoksia varten ja mitään muuta huomautettavaa ei löytynyt kuin hieman lohjennut poskihammas, eikä sekään koiraa millään lailla haittaa, koska vain hampaan  pinnasta oli lohjennut pieni pala.

Norasta ei vielä ulospäin ole oikeastaan ollut nähtävissä juurikaan merkkejä pennuista, vauhtiakin piisaa edelleen, mutta nythän se mahan kasvattelu oikeastaan vasta alkaakin. Ruokintaa aletaan tämän viikon aikana muuttamaan tuhdimpaan, mukaan lähti tänään Profine Puppy Chicken&Potatoes -kuivamuona joka vaikutti koostumukseltaan lupaavalta ja riittävän tuhdilta jos pentuja sattuu tulemaan isompikin määrä.

Pennut siis syntyvät arviolta 27. huhtikuuta ja luovutusikäisiä olisivat siten kesäkuun puolivälissä. Varauksia otetaan vielä vastaan. Pentueen isä on nähtävillä tulevana viikonloppuna Kajaanin ryhmänäyttelyssä.